torstai 30. marraskuuta 2023

 

Patrick McCarthy: Kensei Kyan Choutoku, The man & his art. Ajatuksia kirjasta.


Joitakin vuosia sitten Okinawalla löydettiin pieni kirjanen, joka sisälsi Kyan Choutokun ajatuksia ja ensimmäistä kertaa myös hänen paritekniikoitaan valokuvin havainnollistaen. Kirjanen on nimeltään: Okinawa kenpou, Karatedou kihon zukai, Kumite. Suomeksi kuta kuinkin: Okinawalaisen karatedoun perusta ja kumite kuvin. Minulle osa kuvista tuli tutuiksi kun Suomen Seibukanin merkittävin alullepanija Jamal Measara sensei laittoi muutamia kuvia kirjasesta Facebookiin nähtäväksi. Alkuperäisen version kirjasesta omistaa Kanemoton perhe Okinawalla ja siitä on levinnyt joitakin valokopioita pitkin saarta. Yksi noista vanhan ajan valokopioversioista on ollut löydettävissä esimerkiksi Hokama Tetsuhiron ylläpitämässä karatemuseossa. 

Kirjan alkusanat kertovat Patrick McCarthya esitellen: Konno Satoshi, Irei Hiroshi, Hokama Tetsuhiro ja Joe Swift. Konno Satoshi on karateka ja historian harrastaja pääsaarilta, hänen karatetaustansa liittyy Joushinmon Shourin-ryuhun, tyyliin, jonka perusti Tamotsu Isamu varhainen oppilas Ikeda Hoshu. Ikedan opettama Shourinryuun voi kuvailla olevan Tamotsun Shourinjiryuun ja Shoutoukanin risteytys lisänä Ikedan omia näkemyksiä muista taistelulajeista kuten Penjak Silatista. Ikeda piti Tamotsusta irtioton jälkeen jonkinlaisia yhteyksiä Nakazato Joueniin, salilla kuitenkaan aktiivisesti harjoittelematta. Myös Konno on käynyt Okinawalla haastattelemassa Nakazatoa ja Shimabukuro Zenpoa, mutta hän opettajansa tavoin ei ole itse hikoillut harjoituksissa merkittävissä määrin. Konno ei ole Nakazaton Shourinjiryuun eikä Shourinryuu Seibukanin osaaja, se on nähtävissä hänen omalaatuisissa kata bunkai selityksissään. Irei Hiroshi on kirjoittanut 2010 merkittävän kirjan: Okinawan karate, mies nimeltä Chan Mii. Sain hankkitua kirjan allekirjoituksin Okinawalla vuonna 2012. Kirjasta on englannin kielinen ja japanin kielinen versio ja se on kokonaisuudessaan McCarthyn kirjaan kopioituna. Se on mielestäni yksi merkittävimmistä osista, koska se kertoo kuinka tärkeä opettaja Kyan Choufu Kyanin isä oli pojilleen. Lisäksi siitä saa hyvän ajan kuvan Okinawan kuningaskunnan lakkauttamisesta ja jakautumista vanhan Okinawan puolustajiin ja pääsaaren kannattajiin. Irei Hiroshi ei itse ollut maineikas karateopettaja tai osaaja ja ehkä siksi hänen kirjoituksensa keskittyy paljolti muuhun kuin taistelutaitoihin. 

Kirjassa saa valitettavan suuren huomion artikkeli Sunabe Shozenista, joka on väittänyt olleensa Kyan sensein oppilas 12-vuoden ajan. Sunabe oli Hawaijille muuttanut okinawalainen. Sunabea on Hawaijilla haastattellut Matsubayashiryuta harjoitteleva Charles Goodin. Sunabe ei kuulu niihin Kyanin oppilaisiin, joiden harjoittelun joku toinen oppilas olisi vahvistanut. Sunabe on syntynyt 1919 ja hän on kertonut, että Kyan olisi halunut hänet oppilaaksi kuusi vuotiaana, jos tuo olisi totta Kyan ei olisi noudattanut enää isänsä mukaista traditiota, jonka mukaan varsinainen karateharjoittelu on aloitettu vasta murrosikäisenä. Jos väittämät ovat totta Sunabe olisi harjoitellut Kyanin puutarhadojolla vuosina 1925-1937. Sunabe kertoo Kyanista ja oppimastaan karatesta tarkkuudella, josta voi päätellä hänen olleen Kyanin suora oppilas tai sitten jonkun Kyanin oppilaan oppilas. Hän on melko varmasti liittynyt jollain tavalla Kyanin karatetraditioon. Sunaben väitteiden paikkansa pitävyyttä heikentää valitettavasti liiallinen tarinoiden kerronta, hän esimerkiksi mainitsee kuinka Kyan olisi menettänyt toisen silmänsä ystävänsä keittotikuilla sohaisemana! Kyanin lempinimi Chan Mi Guwaa viittaa pienisilmäisyyteen eikä silmättömyyteen. Lisäksi kukaan Kyanin todennettu oppilas ei ole kertonut, että Kyan olisi ollut yksisilmäinen. Kyanin kasvon  kuvat ovat huono tasoisia tarkkuudeltaan, mutta niissä vaikuttaisi molemmat silmät olevan tallessa, oikea silmä näyttäisi olevan pienempi kuin vasen. Sunabe kertoo aivan oikein Seisanin olleen kata, jolla luodaan perusta ja sen parissa aikaa on tuolloin vietetty muutamia vuosia. Seibukan karatekalle Seisanin uuttera harjoittelu on selviö ja sen kautta muut myöhemmät katat ovat helppoja omaksua. Seisan sisältää karaten kovan ytimen. Sen jälkeen Sunaben kata lista on poikkeuksellinen sisältäen Naifanchit 1-3 ja kaksi Anankua: Ananku sho ja Ananku dai. Kyanin varmistetut oppilaat eivät ole oppineet Naifanchia suoraan Kyanilta kolmesta versioista puhumattakaan eikä kukaan ole kertonut oppineensa Anankusta kahta versiota. Sunabe on kertonut Hohan Sokenilta jo kuultua tuttua ja värikästä bunkaita liittyen Kuusankuu kataan. Katassa on kohta, jossa käsi päätyy pään taakse, Sunaben mukaan tässä on tarkoituksena ollut irroittaa pään nutturassa oleva neula ja heittää se kohti vastustajaa. Hohan Soken väitti olleensa Nabe Matsumuran oppilas, vaikka Sokenin tiedetään nykyisin olleen Chouzo Nakaman oppilas. Kysyin Ruotsin Okinawan Shourinjiryuun pääopettajalta olisiko Nakazato sensei koskaan opettanut tällaista hiuspinnitekniikkaa, hän sanoi asiasta hiukan huvittuneena, että ei! Tekniikan Seibukanin bunkai on yhtäaikainen torjunta ja hyökkäys. McCarthy on tavannut Nakazato Jouenin ehkä jopa haastatellut häntä? Hänen olisi mielestäni pitänyt käyttää kirjassaan lähteenään henkilöä, joka on varmistettu Kyanin oppilas. Nakazatoa on haastattellut ainakin Hamagawa Ken ja hänen kirjastaan Okinawan karaten jättiläiset McCarthy olisi saanut luotettavaa tietoa. Pidän itse Sunabea mahdollisena Kyanin oppilaan oppilaana, joka on kuullut opettajasta tarinoita.

Kirjan kuuma peruna ja se mielenkiintoisin osa on Kyan sensein karatesta vuonna 1932 julkaistu kirjanen, joka on tullut vasta viime vuosina valoon suurelle yleisölle. Kirjan alussa on muutaman sivun verran käytetty aikaa kuvaamaan mitä karate on ja se ei tuo oikeastaan mitään uutta, jos lehti artikkeli vuodelta 1942 Karate no omoide ja vuonna 1930 julkaistu Kyanin haastattelu Kenpo Gaisetsu kirjassa ovat luettuina. Opuksessa on 15 kuvaa, jotka ovat tietysti mielenkiintoisia. Yhdessä kuvassa Kyan poseeraa valmiusasennossa ja toisessa hän potkaisee makiwaraa maegerilla, kuva on käännetty ”potku varpailla.” Kuvassa ei kuitenkaan selvästi harjoitella varvaspotkua vaan normaalia päkiä potkua polven korkeudelle. On otettava huomioon, että karaten tekniikoiden nimet ovat tuolloin Okinawalla olleet alkupoluillaan. Oletusarvoisesti Seibukan karatekalle kuvat ei pitäisi tuoda suurta yllätystä, koska kuulumme Kyan sensein karateperinteeseen. Kuvat esittävät selkeästi Seibukan karatekalle tuiki tavallisia bunkaita ja poseerauksia: Kuusankuusta, Passaista, Wansuusta ja Chintousta. On mukava huomata kuinka perimätieto on kulkeutunut tähän päivään asti, ja on hienoa opettaa niitä eteenpäin eikä keksiä itse selityksiä. Muutama kuva ei kuitenkaan aukea ihan helposti, koska yhdessä on lukko ja hallintatekniikka seiza-asennosta, valitettavasti teksti ei kerro kuinka tuohon hallintaan päädytään. Tekstit ovat harmittavasti muutamassa kuvassa sekaisin, koska selitys ei satu mitenkään kuvaan: yksi paritekniikoista on hieman epäselvä ja tekstit eivät paljoa valaise, mutta kyseessä on kuitenkin tekniikka, jossa on kyse torjunnoin, iskuin ja potkuin suoritettavasta harjoitteesta.

Keskustelin kirjan tekniikoista Ruotsin Okinawan Shourinjiryuun opettajan kanssa ja hän oli niistä täysin samaa mieltä. Niin täytyy ollakin, koska Shimabukuro Zenryou ja Nakazato Jouen olivat molemmat Kyanin oppilaita ja siksi katan sisältö ei pitäisi olla kovinkaan paljon erilainen. Kyanin tekniikat opuksessa ovat selitettävissä melkein täysin kata bunkailla, Kyanilla ei tiettävästi ollut standardisoitua paritekniikka sarjaa, jota tulevat sukupolvet olisivat harjoitelleet. Seibukanin Ippon kumitessa on varmasti Kyanin opettamia tekniikoita, jotka ovat katasta otettuja yksittäisiä tekniikoita, joita on järjestelty uudelleen. Motobun Choukin kumitet ovat luotu edellä mainitulla tavalla, Motobun paritekniikoista on paljon kuvia erilaisia tekniikoita on löydettävissä kuvataltioin 28 kappaletta. Todennäköisesti kaanonisoituina niitä ei harjoitella muualla kuin Motobun pojan Chousein salilla. Motobu Chousein sarjassa on kumiteja 12 kappaletta joista Motobu kirjoitti myös kirjan.  Verraten Kyanin kirjasen kuvia Motobun kuviin kumitesta voimme havaita, että Kyan asettuu vastustajaan nähden kauemmaksi. Tämä johtunee siitä, että Motobun kuvin tiedossa olevat kumitet ovat pitkälti Naifanchi pohjaisia, jossa etäisyys on lähellä. Monelle modernille kata tulkitsijalle niin Kyanin kumitet ja Motobun kumitet ovat varmasti pettymyksiä kun niissä on varsin vähän painia ja jujutsun tapaisia tekniikoita. Ne ovat kuitenkin merkittävä ja luotettava portti vanhaan karateen, jos sitä haluaa haikailla. Kyan ja Motobu olivat molemmat kuuluisan Matsumuran oppilaita, miksi heidän välittämät paritekniikat eroaisivat merkittävästi oman opettajan näkemyksistä?

McCarthy ei ole tulkinnut itse kirjasen paritekniikoita. Tämä on mielestäni yllättävää, koska hänen opettajakseen väittämä opettaja Kinjou Hiroshi on opettanut Kyan sensein katoja. Muiden muassa Kinjou on opettanut Kyanin Passaita, joka on hänen repertuaarissaan tunnettu nimeltä Oyadomari no Passai. Mistä Kinjou olisi voinut oppia Kyanin katoja kun hänen opettajansa oli ollut Oshiro Choujo, joka oli puolestaan Itosu Ankoun oppilas? Itosu ei tietysti ole opettanut Kyanin versiota Passaista, koska se on tuskin ollut hänelle tuttu. Kyanilla on ollut oppilas okinawalta, joka on myöhemmin muuttanut Argentiinaan. Oppilaan oppilassuhdetta ei ole vahvistettu, mutta hänellä on ollut argentiinalaisia oppilaita, jotka opettavat ilmiselviä Kyanin katoja. Olen ollut sähköpostilla yhteydessä okinawalaisen vanhimpaan oppilaaseen Argentiinassa. Kinjou Hiroshi on Buenos Airesissa Argentiinassa esittänyt Oyadomari no Passai katan, josta on taltiointi youtubessa. Kata on tismalleen sama kuin argentiinalaisilla. Näin ollen on täysin mahdollista, että Kinjou oppi Kyanin katoja Argentiinassa eikä Oshiro Choujolta.

Kensei Kyan Choutoku sisältää varsin vähän uutta tietoa ja suurin osa on jo muualla aikaisemmin julkaistu ja ollut varsin helposti saatavilla. Kirja on kuitenkin hyvä paketti Kyan Choutokun historiaan vähemmän perehtyneille, koska siitä saa varsin hyvän kokonaiskuvan.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Karaten taito on myös tarkkuuspeliä

Jokunen vuosi sitten kirjoitin, että Shimabukuro Zenryolla oli tapana harjoittella lyönnin tarkkuutta.

Asia tuli mieleeni, kun luin MTV:n sivuilta tuoreen UFC-mestarin Conor McGregorin mietteen:  Olen edelleen sitä mieltä, että loppupeleissä tarkkuus voittaa voiman ja ajoitus nopeuden. 

McGregor todellakin tyrmäsi vastustajan sensaatiomaisesti, lyönnin taidokkaasti ajoittaen ja tarkasti osuen. Kuvien perusteella nuori mestari osui vastustajaansa hyvin klassiseen maaliin eli leuan sivulle. Lyönti ei itsessään vaikuttanut olevan kovinkaan voimakas ja lisäksi McGregor vieläpä liikkui taaksepäin. Ajoitus oli kuitenkin kohdallaan ja se mahdollisti lyönnin riittävän voiman tyrmäämiseen, sillä vastustaja Jose Aldo liikkui eteenpäin. Aldo hyökkääjänä oli siis itse osasyyllinen tyrmäyksen voiman tuottamiseen.

Ajoituksen merkitys olisi oltava karatekalle sellaista peruskauraa, sen tärkeitä osasia ovat esimerkiksi keskittyminen ja reaktionopeus. Kaikelle hyökkäystekniikkalla tulee olla maalinsa. McGregor käytti kyusho jutsua, hän osui vastustajaa heikkoon paikkaan. Ennen vanhaan nuo heikot paikat löydettiin varmaankin vahingossa tappeluiden tuoksinnassa. Kamppailijat, sitten lienevät kertoneen toisilleen, että sehän tipahti heti kun siihen osuin, ilman se kummempaa mietintää tai tietämystä, mikä olikaan se mekanismi, joka sen tyrmäyksen aiheutti. Tokihan oli viisasta sitten yrittää osua samaan paikkaan uudelleenkin, kun kerran vaikutus oli hyvin positiivinen.

Eli tarkkuutta ja ajoitusta harjoittelemaan!

McGregorilla on muuten, sellainen huonotapa vetää sittä kättä kainaloon kun lyö:-) 

  












  

torstai 10. syyskuuta 2015

Kiinalaista kataa ja paritekniikkaa.

Haluan jakaa edellä olevan kiinalaisen videon pätkän, jossa käydään läpi kiinalaisen Fujianin alueelta tutun Five Ancestors Fist:n (五祖拳) kata ja sen tekniikat parin kanssa. Kyseessä on tyyli, johon ainakin Okinawan Goju-ryu porukat ovat tutustuneet käydessään vierailulla Fujianissa. Tämän tyylin yksi katoista on Sanchin, vaikka se on erilainen kuin Gojuryun uskoisin, että tällä Wuzuquanilla on joskus ollut jotain yhteistä historian hämärässä okinawalaisen sukutyylinsä kanssa, aikojen saatossa vain tyylit ja sen katat ovat muodostuneet omiksi, lähes tunnistamattomiksi toisistaan.

Vaikka Five Ancestors Fistillä on todennäköisesti enemmän yhteyksiä Nahan alueella syntyneiden karatetyylien kanssa, on videossa esiintyvä kata ja sen tekniikat hyvin saman henkisiä kuin Shorin-ryun tekniikat. Yhteistä on, että 1) paritekniikat eivät ole kovinkaan pitkiä ja 2) pyrkimyksenä on useimmin vastaanoton jälkeen iskeä, lyödä tai potkaista. 3) Lukkoja on samassa suhteessa ja niillä pyritään rikkomaan raaja eikä hallitsemaan, 4) Kädet ja jalat liikkuvat samoin paritekniikassa ja katassa välissä ei ole mitään ekstra liikkeitä. Shorin-ryu karatekana oli mukava katsoa liike ensin, ja sitten ennustaa, mitä liike tarkottaisi. Yllätyksiä ei juurikaan ilmennyt. Tässä on paljon tuttua!


Videon nimessä havaitsin tutun karatesta tutun bunkai 分解 sanan, joka kiinaksi, lausutaan fēn​jiě. Käännätin täällä sanan http://www.mdbg.net ja sain tulokseksi: to resolve / to decompose / to break down. No, sehän on japaniksi ihan sama eli: purkaa osiin. Tämä johdatteli minut ajatukseen, että ilmeisesti Aasiassa asia ymmärretään, kun se ensin puretaan paloihin. Muistelisin, että meille suomalaisille ymmärtäminen on jonkun asian ymmärtämistä, kun sen asian ympärillä pyöritään kierroksia tehden.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

torstai 25. syyskuuta 2014

Seisan Hit

Tässäpä syyskaudelle harjoitusvinkkiä.

Kuten seibukanilaiset hyvin tietää niin Seisanin läpivieminen täysillä loppuakohden hapottaa. Nykysin on tullut kovasti muotiin, ns high intensity training eli HIT. Tutkimukset osoittavat lukuisia etuja terveyden kohenemiseen, lisätietoa kannattaa googlailla.

Alkulämmittely
Seisan (apinan raivolla) 4-6 krt välissä 4 min taukoa. Tuo neljä minuuttia on ruhtinaallinen.
Loppujäähdyttely


torstai 1. toukokuuta 2014

Mestari Senna ja mielentila kamppailessa.


V. 1988 Ayrton Senna ajoi yhden vaikuttavimmista aika-ajo kierroksista Monacossa. Hän oli tallikaveriaan Alain Prostia 1,427 sekuntia nopeampi kierroksellaan, formula maailmassa tuota eroa pidetään valovuotena. Ayrton Senna pitää Monacon kierrosta mieleen painuneena ja äärimmäisenä kokemuksena. Hän kertoo kokemuksestaan:

"Painoin, painoin ja painoin. Ja yhtä-äkkiä olin muita kaksi sekuntia nopeampi. Ajoin vaistonvaraisesti, ja aivan kuin olisin ollut toisessa ulottuvuudessa. Olin kuin tunnellissa, kaukana tietoisesta ajattelusta. Hetkittäin, kun ajan, irrottaa se minut kaikesta muusta. Tuona päivänä Monacossa 1988 sanoin itselleni, että se oli minä maksimissaan, ei tilaa millekään muulle. Tuon jälkeen en koskaan saavuttanut enää tuota mielentilaa."

Just do it. Mokuso.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Katan tulkitseminen osa 4 Itsekeksitty bunkai

Karaten tekniikoilla on myös sijaiskäyttöä, kuten työkaluilla voidaan joskus tehdä muutakin, kuin mitä alun perin on tarkoitettu. Jossain tapauksissa esimerkiksi gyakuzukilla voidaan lyönti torjua ja vastaiskeä valittömästi. Kuitenkin lienee päivänselvää, mikä on takakäden suoran pääasiallinen tarkoitus. Shimabukuro sensein mukaan karaten katan tekniikoilla on 1-3 erilaista bunkaita. Aluksi on varmaankin ollut  ainoastaan yksi pääasiallinen merkitys, mutta aikojen kuluessa on huomattu, että jotakin tekniikkaa voidaan käyttää muuhunkin. Vasara on kirvestä parempi naulaamiseen.

Shimabukuro sensein on sanonut, että karatessa ei ole salaisuuksia. Meille länsmanneille on joskus vaikea uskoa selvää puhetta, me taidamme rakastaa kaikenmaailman salaliittoteorioita. Karatea harjoiteltiin joskus salassa siitä ei ole epäilystäkään, mutta 1800-luvun lopussa okinawalainen maailma muuttui hyvin radikaalisesti ja muillekin kuin Okinawan aatelistolle tuli mahdolliseksi harjoitella Tii:tä. Näin karatesta tuli osa kansanperinnettä. Tietysti karaten täydellinen tiedon siirto on vaatinut säännöllistä harjoittelua vuosissa, eikä kata bunkai ole ollut ensimmäinen opetettava asia. On selvää, että oppilailla jotka ovat kestäneet salilla vain muutamia kuukausia, voivat välittää karatea vain vaillinaisesti.

Jos karaten tekniikoista löytää, jotakin uutta lisäarvoa, muuta kuin mitä on alun perin ajateltu, niin asia on ihan ookoo. On kuitenkin huolestuttavaa kun useissa tapauksissa yritetään väittää, että kyseessä on jokin alkuperäinen "koryu bunkai secrets revealed" mentaliteetilla varustettuna oleva juttu. Liikkeille voidaan hyvin helposti keksiä monenlaisia merkityksiä. Jopa joidenkin katojen alussa oleva kiinalainen symboliikka on saanut uuden merkityksen. Jionin kiinalainen tervehdys on eräässä tapauksessa selitetty sisältävän 42 erilaista lukkoa. Ongelmana tässä on se, että kädet voivat päätyä samankaltaiseen asentoon, mutta mitä reittiä kädet siihen päätyvät, on myös olennainen. Ihme, että japanilainen kumarrus on saanut olla rauhassa eikä sitä ole yritetty tulkita vaikkapa väistöksi. Usein karaten tekniikat vaikuttavat saavan merkityksen myös kuristusten kautta. Karaten vanhoissa tarinoissa ja legendoissa ei eteeni ole tullut mestaria, joka olisi ollut kuuluisa kuristuksistaan. Kuristukset ovat erittäin hyviä tekniikoita eikä ole haitaksi, jos karatekakin niitä osaa ja harjoittelee, mutta ne eivät ole kata bunkaita. Motobu sensei, joka oli okinawalainen aatelinen, ei ratkaissut otteluaan nyrkkeilijää vastaan käsilukoin. Hänen 12 kumitea ei sisällä ainoatakaan käsilukkoa, vaan vastustajaa pääasiassa moukutetaan käsin ja jaloin. Motobu sensei ei todellakaan ollut mikään koulukaratemies, koska sitä ei koulussa hänen aikoinaan edes harjoiteltu.

Karaten harrastajan kannattaa olla valppaana, ja kaikkea mitä bunkaiksi väitetään ei tule uskoa. Kannattaa miettiä, miksi karaten "tarkoin varjellut salaisuudet" ovat paljastuneet länsimaalaisille, mutta ei Okinawan omille asukeille. Jionin kehittäjä haudassaan varmaan huudahtaa "vau!", kun joku on keksinyt melkein puolisataa merkitystä alun symbolille. Mitä kaikkea kivaa onkaan ensimmäisessä askeleessa? Jos löytää jotakin uutta merkitystä katan tekniikasta ja kertoo, että asia on minun keksintöni, homma on kunnossa.